maanantai 28. kesäkuuta 2010
Synttärit
Pian on tyttäremme 2-vuotissynttärit.Paljon on vielä puuhasteltavaa ennen sitä..Siivous-ja leipomishommien lisäksi ajattelin vähän siistiä pihaa ja laittaa muutaman kukan kukkapenkin aukkopaikkoihin.Nämä jokakesäiset syndet saavatkin olla sellaiset kesäjuhlat samalla suvulle.Illalla vielä grillataan ja saunotaan juhlapäivän päätteeksi..
Kuvassa on pikku Orvokki virallisena 2-vuotispäivänään.
lauantai 9. tammikuuta 2010
Uusi kylppäri
maanantai 28. syyskuuta 2009
Nyt kismittää! Kotimme on kuin pommin jäljiltä, koska kannoimme tänne viikonloppuna kaiken roinan vuokrakämpältä,jossa olimme huhtikuusta juhannukseen asti kylppäriremppaa paossa. Luulisin että suurimman osan tavaroista saamme kyllä piilotettua johonkin,mutta tiukkaa tekee!Lisäksi on niin paljon muutenkin kaikkea puuhaa,että tympäisee tämä tavaroiden ainainen roijaaminen! Annoin jo aiemmin kesällä paljon vaatteita ja muuta roinaa tuttaville sekä myöskin keittiön vanhan pöydän ja penkit. Nyt annan myös vaatteita ja vähän muutakin taas eteenpäin. En halua,että kotimme muistuttaa kirpputoria!
Pitänee alkaa taas kirjoittelemaan hiukan useammin tänne,jos ja kun saan vain aikaiseksi.
Pitänee alkaa taas kirjoittelemaan hiukan useammin tänne,jos ja kun saan vain aikaiseksi.
tiistai 15. syyskuuta 2009
Arabian Vanamo lautanen
maanantai 29. kesäkuuta 2009
1-vuotissynttärit
Nyt on 1-vuotissynttärit juhlittu ja kesä se on kauneimmillaan..
Linnea leikki innoissaan kaverien kanssa ja serkkujen kanssa. Mummo ja Ukko olivat ostaneet lapsille leikkiteltan ja ryömintätunnelin ja Linneakin konttasi pallon perässä sen läpi.
Tein kolmenlaista kakkua:masikkakerma,kerma-marenki sekä allergisten kakun vadelmilla ja kreemillä täytettynä. Ylimmässä kuvassa näkyy myös anopin tuoma hieno voileipäkakku ja mummin tekemä mansikka-raparperitorttu.
Linnea sai tosi kivoja lahjoja:mm. vauvanuken,nukenrattaat, ihania kirjoja ja muuta mukavaa.
Olimme suunnitelleet pihajuhlia,mutta ihan hyvin viihdyttiin sisälläkin koska ulkona satoi. Illalla sitten vielä grillattiin ja saunottiin sekä serkkupojat otti poreammekylvyn äitinsä kanssa.
Seuraavana päivänä tuli vielä pari vierasta ja käytiin sen jälkeen biitsillä uimassa serkkujen kanssa. Oli siis oikein kesäinen synttäriviikonloppu. Kiitos vaan kaikille vieraille mukavasta tunnelmasta!=)
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Hyvää juhannusta!
Meidän piti viettää juhannusaatto merellä tuttavien kanssa,mutta sadesää aiheutti peruutuksen..No eipä tuo ihan hirveästi harmita,koska nyt onkin kolme päivää aikaa siivota uutta,melkein valmista kylppäriä sekä aulaa ja kuistia. Viikon päästä lauantaina meillä onkin sitten isot juhlat,kun tyttäremme täyttää yksi vuotta! Vieraita tulee tai on ainaki kutsuttu useampi kymmenen ja työtä vielä riittää kovasti,mutta eiköhän kaikesta selvitä siihen mennessä.
Siispä hyvää juhannusta ja laittelen sitten kuvia uudesta kylppäristä.
Siispä hyvää juhannusta ja laittelen sitten kuvia uudesta kylppäristä.
torstai 4. kesäkuuta 2009
Olimme tässä Espanjassa pari viikkoa. Lomailu teki ihan hyvää,kun sai irtioton rempasta ja muusta. Tuli taas uutta puhtia tähän perheeseen. Alaerran uusi kph on edistynyt hyvin ja valmistuu juhannukseen mennessä. Sinne tulee poreamme,josta ollaan haaveiltu siitä asti,kun ostettiin meidän talovanhus..
Ylemmässä kuvassa Espanjan herkku ja alemmas meidän syreenimaja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)